VERSE 1: Auringon kultaama kasteinen aamu, kenelle näyttäisin sen? Salaiset riemuni, surujen viilto, kuka on kaiken sen arvoinen? Kuka odottaa minua varjoissa puiden, joko piirteensä voin aavistaa? Voiko tuntea omansa joukosta muiden, tuhansista tunnistaa? Vielä kulkeeko vastaan, vielä saapuuko hän Josta kirkkaana sen ymmärrän? Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän Hän on minulle muita enemmän Hän on minulle muita enemmän VERSE 2: Sovittaa askeleet poluille yhteen ja tasoittaa tie vuorollaan Onneni vain hänen onnestaan saaden, ja voimani voimastaan Päivien kirkkaus ja tiet taisteluiden, kenen kanssa ne kulkea saan? Voiko tuntea omansa joukosta muiden, tuhansista tunnistaa? Vielä kulkeeko vastaan, vielä saapuuko hän Josta kirkkaana sen ymmärrän? Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän Hän on minulle muita enemmän Hän on minulle muita enemmän Vielä kulkeeko vastaan, vielä saapuuko hän Josta kirkkaana sen ymmärrän? Läpi vuolaana kuohuvan yhden elämän Hän on minulle muita enemmän Hän on minulle muita enemmän.