Intro || Verse Minne silloin päätyisinkään ilman sinua, kun kaikkeus tuntuu pahaiselta kaatopaikalta ja kaikki arvokas on arvottoman peitossa… Ei niitä sieltä omin neuvoin osaa tonkia. Roikkuu voimalinjasta tuo pienenpieni lepakko: hädissään, kun voimat ovat kai ehtymässä jo. Tämä tunne, jonka tunnen, lienee samankaltainen. Jos kysyt syytä siihen, niin minä vastaan: tiedä en. Vaan kun maailma näyttää harmaalta, niin sen uudeksi luot, värit saat palaamaan. Sieltä kutsut mua ja minä kutsun sua vahvimmaksi riippuvuudeksi, omakseni, jollaisesta en eroon tahdokaan. | | || (only notes on the last bar) Verse En tiedä, uskoako Ukko Ylijumalaan. En usko jälleensyntymiin tai kaitselmukseenkaan mutta uskon kyllä meihin ja sinuun etenkin. Uskoin silloin kauan sitten jo, ja vieläkin. On siunaus, että rinnallasi ryhdyin kulkemaan ja että syttyi riippuvuus, joka voimistuessaan nostaa uskon että tahdon sortuneetkin pystyttää ja vaikka usko häilyväistä on, niin tahto jää. Taas kun maailma näyttää harmaalta, niin sen uudeksi luot, värit saat palaamaan. Sieltä kutsut mua ja minä kutsun sua… Kutsun vahvimmaksi riippuvuudeksi, omakseni, jollaisesta en eroon tahdokaan, jollaisesta en suostu luopumaan | | ||